Inflammatory Arthritides in Finland : Incidence, Early Treatment and Opioid Use
Muilu, Paula (2021)
Muilu, Paula
Tampere University
2021
Lääketieteen ja biotieteiden tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine and Life Sciences
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-05-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1951-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1951-9
Tiivistelmä
Tulehduksellisten reumasairauksien hoito edellyttää yleensä pitkäaikaista seurantaa reumaklinikoissa kuormittaen erikoissairaanhoitoa ja aiheuttaen kustannuksia. Epidemiologiset tutkimukset tautien ilmaantuvuudesta ovat tärkeitä terveydenhuollon resurssien suunnittelussa. Viime vuosikymmenten aikana tulehduksellisten reumasairauksien lääkehoito on tehostunut uusien lääkkeiden tultua markkinoille. Nykyiset varhaisen tulehduksellisen reumasairauden hoitosuositukset tähtäävät hoidon aktiiviseen aloitukseen ja taudin nopeaan remissioon. Lääkehoidon tehostumisesta huolimatta reumapotilaiden kivun hoito on edelleen haastavaa. Opioidien käytön lisääntyminen aiheuttaa huolta maailmanlaajuisesti, eikä reumasairauksien osalta ole juurikaan näyttöä opioidien hyödyistä kivun hoidossa.
Tämän tutkimuksen tavoitteina oli luoda käsitys tulehduksellisten reumasairauksien ilmaantuvuuksista tällä vuosituhannella, alkuvaiheen lääkityksistä ja hoitosuositusten toteutumisista sekä potilaiden kipulääkityksistä erityisesti opioidien osalta. Aineistona toimivat Suomen Kansaneläkelaitoksen kattavat rekisteritiedot ja väestörekisterikeskuksen potilaille kaltaistamat ikä-, sukupuoli- ja asuinpaikkavakioidut verrokit. Ilmaantuvuuden osalta tarkasteltiin laajempaa tulehduksellisten reumasairauksien joukkoa, mutta kolmessa muussa osatyössä keskityttiin nivelreumaan, luokittelemattomaan niveltulehdukseen eli artriittiin sekä aksiaaliseen spondyloartriittiin.
Osoittautui, että vuosina 2000-14 tulehduksellisten reumasairauksien ikävakioitu kokonaisilmaantuvuus Suomessa oli naisilla keskimäärin 115 ja miehillä 70/100 000 henkilövuotta. Viisivuotiskohorttien 2000-04 ja 2010-14 välillä aksiaalisen spondyloartriitin, luokittelemattoman artriitin sekä nivelpsoriaasin ilmaantuvuus suureni merkitsevästi. Seropositiivisen nivelreuman ilmaantuvuudessa ei havaittu merkitsevää muutosta, sen sijaan seronegatiivisen nivelreuman ilmaantuvuus pieneni. Keskimääräinen ikä reumasairauden diagnoosivaiheessa laski naispotilailla 53 vuodesta 51 vuoteen.
Tuoreen nivelreuman ja luokittelemattoman artriitin hoito aloitettiin Suomessa aktiivisesti. Kuukauden kohdalla diagnoosista yli 90 % nivelreumapotilaista ja lähes yhtä moni luokittelematonta artriittia sairastavista potilaista oli aloittanut perinteisen reumalääkkeen, yleisimmin metotreksaatin. Käypä hoito -suositusten mukaisen kolmen antireumaatin (REKO) yhdistelmän aloitti 22 % seropositiivista nivelreumaa sairastavista taudin alkuvaiheessa. Itsepistettävien biologisten reumalääkkeiden käyttö oli vähäistä ensimmäisen seurantavuoden aikana. Aksiaalisen spondyloartriitin hoito aloitettiin perinteisellä reumalääkkeellä, yleisimmin sulfasalatsiinilla tai metotreksaatilla ja vajaa 14 % potilaista aloitti itsepistettävän biologisen lääkkeen vuoden sisällä diagnoosista.
Yksittäiset opioidiostot ja opioidien pitkäaikaiskäyttö olivat yleisempiä tulehduksellista reumatautia sairastavilla potilailla verrattuna väestökontrolleihin ja tämä erotus oli 5-14% riippuen diagnoosista. Potilaiden opioidiostojen suhteellinen riski kontrolleihin verrattuna oli suurimmillaan 3 kuukauden ajanjaksolla ennen diagnoosia ja väheni reumalääkityksen aloituksen jälkeen vuoden seurannassa erityisesti seropositiivista nivelreumaa sairastavilla. Vaikka aksiaalisista spondyloartriittia sairastavien potilaiden diagnoosihetken keski-ikä oli muita tutkittuja diagnoosiryhmiä alhaisempi, heistä suurempi osa käytti opioideja nivelreumaa tai luokittelematonta artriittia sairastaviin potilaihin verrattuna. Suomalaisilla reumatautipotilailla opioidien käyttö keskittyi mietoihin opioideihin ja käyttäneitä oli suhteessa vähemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa. Aksiaalista spondyloartriittia sairastavilla potilailla opioidien kulutus (määriteltyinä vuorokausiannoksina) väheni 12 kuukauden seurannassa niillä potilailla, joille oli aloitettu biologinen reumalääke vuosina 2010-15.
Yhteenvetona todetaan, että 15 vuoden tarkastelujaksolla tulehduksellisten reumasairauksien ilmaantuvuus kokonaisuutena suureni jonkin verran. Nivelreuman hoito aloitettiin varhain ja usein metotreksaattia sisältävällä yhdistelmähoidolla. Aksiaalisen spondyloartriitin varhaishoidossa itsepistettäviä biologisia lääkkeitä käyttäneiden osuus oli pienehkö, mutta heillä biologinen lääke näytti vähentäneen opioidien kulutusta seurannassa. Riski käyttää opioideja oli tulehduksellisiin reumatauteihin sairastuneilla suurempi kuin heidän väestöverrokeillaan. Huomioiden sekä väestön pitenevä elinikä että tulehduksellisten reumasairauksien monesti vuosia jatkuva hoito reumaklinikoissa, kuormittavat ne todennäköisesti etenevästi terveydenhuoltoa ja erityisesti erikoissairaanhoitoa tulevaisuudessa.
Tämän tutkimuksen tavoitteina oli luoda käsitys tulehduksellisten reumasairauksien ilmaantuvuuksista tällä vuosituhannella, alkuvaiheen lääkityksistä ja hoitosuositusten toteutumisista sekä potilaiden kipulääkityksistä erityisesti opioidien osalta. Aineistona toimivat Suomen Kansaneläkelaitoksen kattavat rekisteritiedot ja väestörekisterikeskuksen potilaille kaltaistamat ikä-, sukupuoli- ja asuinpaikkavakioidut verrokit. Ilmaantuvuuden osalta tarkasteltiin laajempaa tulehduksellisten reumasairauksien joukkoa, mutta kolmessa muussa osatyössä keskityttiin nivelreumaan, luokittelemattomaan niveltulehdukseen eli artriittiin sekä aksiaaliseen spondyloartriittiin.
Osoittautui, että vuosina 2000-14 tulehduksellisten reumasairauksien ikävakioitu kokonaisilmaantuvuus Suomessa oli naisilla keskimäärin 115 ja miehillä 70/100 000 henkilövuotta. Viisivuotiskohorttien 2000-04 ja 2010-14 välillä aksiaalisen spondyloartriitin, luokittelemattoman artriitin sekä nivelpsoriaasin ilmaantuvuus suureni merkitsevästi. Seropositiivisen nivelreuman ilmaantuvuudessa ei havaittu merkitsevää muutosta, sen sijaan seronegatiivisen nivelreuman ilmaantuvuus pieneni. Keskimääräinen ikä reumasairauden diagnoosivaiheessa laski naispotilailla 53 vuodesta 51 vuoteen.
Tuoreen nivelreuman ja luokittelemattoman artriitin hoito aloitettiin Suomessa aktiivisesti. Kuukauden kohdalla diagnoosista yli 90 % nivelreumapotilaista ja lähes yhtä moni luokittelematonta artriittia sairastavista potilaista oli aloittanut perinteisen reumalääkkeen, yleisimmin metotreksaatin. Käypä hoito -suositusten mukaisen kolmen antireumaatin (REKO) yhdistelmän aloitti 22 % seropositiivista nivelreumaa sairastavista taudin alkuvaiheessa. Itsepistettävien biologisten reumalääkkeiden käyttö oli vähäistä ensimmäisen seurantavuoden aikana. Aksiaalisen spondyloartriitin hoito aloitettiin perinteisellä reumalääkkeellä, yleisimmin sulfasalatsiinilla tai metotreksaatilla ja vajaa 14 % potilaista aloitti itsepistettävän biologisen lääkkeen vuoden sisällä diagnoosista.
Yksittäiset opioidiostot ja opioidien pitkäaikaiskäyttö olivat yleisempiä tulehduksellista reumatautia sairastavilla potilailla verrattuna väestökontrolleihin ja tämä erotus oli 5-14% riippuen diagnoosista. Potilaiden opioidiostojen suhteellinen riski kontrolleihin verrattuna oli suurimmillaan 3 kuukauden ajanjaksolla ennen diagnoosia ja väheni reumalääkityksen aloituksen jälkeen vuoden seurannassa erityisesti seropositiivista nivelreumaa sairastavilla. Vaikka aksiaalisista spondyloartriittia sairastavien potilaiden diagnoosihetken keski-ikä oli muita tutkittuja diagnoosiryhmiä alhaisempi, heistä suurempi osa käytti opioideja nivelreumaa tai luokittelematonta artriittia sairastaviin potilaihin verrattuna. Suomalaisilla reumatautipotilailla opioidien käyttö keskittyi mietoihin opioideihin ja käyttäneitä oli suhteessa vähemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa. Aksiaalista spondyloartriittia sairastavilla potilailla opioidien kulutus (määriteltyinä vuorokausiannoksina) väheni 12 kuukauden seurannassa niillä potilailla, joille oli aloitettu biologinen reumalääke vuosina 2010-15.
Yhteenvetona todetaan, että 15 vuoden tarkastelujaksolla tulehduksellisten reumasairauksien ilmaantuvuus kokonaisuutena suureni jonkin verran. Nivelreuman hoito aloitettiin varhain ja usein metotreksaattia sisältävällä yhdistelmähoidolla. Aksiaalisen spondyloartriitin varhaishoidossa itsepistettäviä biologisia lääkkeitä käyttäneiden osuus oli pienehkö, mutta heillä biologinen lääke näytti vähentäneen opioidien kulutusta seurannassa. Riski käyttää opioideja oli tulehduksellisiin reumatauteihin sairastuneilla suurempi kuin heidän väestöverrokeillaan. Huomioiden sekä väestön pitenevä elinikä että tulehduksellisten reumasairauksien monesti vuosia jatkuva hoito reumaklinikoissa, kuormittavat ne todennäköisesti etenevästi terveydenhuoltoa ja erityisesti erikoissairaanhoitoa tulevaisuudessa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]