Kansainvälistymisen suomalainen intressi : Kansallinen etu Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymistä koskevassa institutionaalisessa puheessa 1960-luvulta 2000-luvulle
Vihmalo, Kristiina (2017)
Vihmalo, Kristiina
Tampere University Press
2017
Aluetiede - Regional Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-11-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0570-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0570-3
Tiivistelmä
Kansainvälistymisestä tuli 1990- ja 2000-lukujen aikana hyvin yleinen käsite Suomea ja suomalaisten tulevaisuutta koskevissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Kansainvälisyyttä alettiin korostaa varsinkin koulutuksen ja työelämän kehitykseen liittyneissä puheenvuoroissa. Omassa väitöstutkimuksessani tarkastelen Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymisestä käytyä institutionaalista keskustelua neljän vuosikymmenen ajalta. Analysoin kauppa- ja teollisuusministeriön nimissä vuosina 1963–2006 julkaistuja tekstejä sisällönanalyysin menetelmää käyttäen.
Kauppa- ja teollisuusministeriön teksteissä kiinnitän huomioni sekä kansainvälisyyteen että etenkin kansainvälistymispuheessa rakentuvaan kansalliseen. Tarkastelun teoreettisena lähtökohtana on nationalismin ja kansainvälisyyden vuorovaikutteinen suhde. Kansainvälisyyttä ei voi olla ilman tietoisuutta kansallisesta, ja kansallinen on puolestaan rakentunut ylikansallisissa historiallisissa prosesseissa ja suhteessa kansainväliseen.
Koska kansallisen rakentumista kansainvälisyyspuhunnassa ei ole Suomessa juuri tutkittu, tässä väitöstutkimuksessa kysyn, miten kansakuntaisuutta on rakennettu ja minkälaisena kansallinen on esitetty kauppa- ja teollisuusministeriön tuottamissa Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymistä käsittelevissä kielellisissä todellisuudenkuvauksissa. Toiseksi selvitän, kuinka kansallisen ilmentymät ovat muuttuneet valtiomuutoksen myötä Suomen muuttuessa hyvinvointivaltiosta niin sanotuksi kilpailuvaltioksi. Kansallisen ohella tarkastelen tutkimuksessani sitä, millä tavoin Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymisestä on keskusteltu ja miten kansainvälisyyskeskustelu on muuttunut 1960-luvulta 2000-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Olen myös kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä kansainvälisyydelle on annettu valtiotoimijan tuottamissa elinkeinoelämää koskevissa julkaisuissa.
Aineistostani on löydettävissä kolme kansainvälisyyskeskustelua jäsentänyttä teemaa, jotka ovat osittain ajallisesti rajattuja mutta toisaalta myös limittäisiä ja päällekkäisiä keskustelukokonaisuuksia. Ensimmäinen teemoista on 1960–1980-luvuilla hallinnut puhe Suomelle tärkeänä pidetystä ulkomaankaupasta ja etenkin viennistä, jota on kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisemien tekstien mukaan täytynyt koko ajan edistää ja kasvattaa kaikin mahdollisin tavoin. 1990-luvun alkupuolella ulkomaankauppateeman päälle alkoi rakentua pohdinta Euroopan yhdentymisestä ja sen seurauksista suomalaisille. Tämän pohdinnan ytimessä oli kysymys siitä, minkälainen Eurooppa-ratkaisu olisi paras Suomen elinkeinoelämän ja suomalaisten yritysten kannalta – toisin sanoen, pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin vai ei. 2000-luvulla kansainvälisyyskeskustelu laajeni puheeksi globalisaatiosta, jonka on katsottu yhdistäneen koko maailman yhdeksi, alueellisesti kytkeytyneeksi taloudellisen toiminnan ja kilpailun tilaksi, jossa suomalaisen elinkeinoelämän on tavalla tai toisella selviydyttävä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön teksteissä kansainvälisyyteen on yleensä suhtauduttu arastellen ja pelokkaasti. Kansainvälisyys on useimmiten näyttäytynyt uhkaavan vaaran kaltaisena ilmiönä ja kansainvälistyminen välttämättömänä ja vääjäämättömänä prosessina, josta suomalaisten on jotenkin vain suoriuduttava. Tämä selittyy tekstien kirjoittajien territoriaalisella maailmankuvalla ja elitistisellä näkökulmalla. Kauppa- ja teollisuusministeriön nimissä esitetyistä näkemyksistä voidaan tulkita, että Suomen valtion fyysiset ja kansakunnan mentaaliset rajat erottavat osaamiseltaan vähän vajavaiset ja sosiaalisesti kömpelöt suomalaiset tässä suhteessa hieman edistyneemmistä ulkomaalaisista. Pelon ja huolen leimaamasta suhtautumisesta huolimatta kansainvälistymistä on valtiotoimijan mukaan joka tapauksessa jatkuvasti edistettävä.
Ministeriön julkaisemassa kansainvälisyyspuheessa kansakuntaisuutta on rakennettu erityisesti niissä kohdissa, joissa on puhuttu Suomesta maana, suomalaisista kansakuntana ja Suomen kansallisesta intressistä eli suomalaisten edusta. Kansakuntaisuutta on tuotettu esimerkiksi viittaamalla ”meihin suomalaisiin”, jolloin on luotu kuvaa territoriaalisyhteisöllisestä toimijasta, ”me-alueesta” tai ”alueellisesta meistä”. Valtiotoimijan teksteissä kansainvälisen vuorovaikutuksen edistämisen motiivina on aina ollut tämän kansallisen me-yhteisön edun maksimointi: kaiken kansainvälistymisen on jollakin tavalla hyödytettävä Suomea ja suomalaisia. Esimerkiksi ulkomaanviennistä on saatu kansantaloudelle tärkeitä vientituloja, ja kansainvälisen teknologisen yhteistyön on toivottu nostavan osaamisen tasoa Suomessa. Merkittävää on, että kansallisen edun sisältö ei ole juuri muuttunut tarkastelujakson aikana. 1960-luvulta 2000-luvulle tärkeimmät kansalliset tavoitteet, joihin kansainvälisen vuorovaikutuksen lisäämisellä on pyritty, ovat olleet kansantalouden kasvu, Suomen työllisyys ja suomalaisten hyvinvointi.
Tutkimukseni keskeisimpänä johtopäätöksenä esitän, että nationalistiseen ideologiaan perustuva kansallisvaltio on vakiinnuttanut asemansa maailman tilallista järjestymistä ja ihmisten tilallista ja sosiokulttuurista ymmärrystä hallitsevana rakenteena kaikesta kansainvälistymistä ja globalisaatiota korostavasta puheesta huolimatta. Tässä tutkimuksessa tavoitteeni on ollut tehdä näkyväksi tämä kyseenalaistamattomaksi ja itsestään selväksi maailman jäsentämisen tavaksi luonnollistunut nationalistinen ajattelu.
Kauppa- ja teollisuusministeriön teksteissä kiinnitän huomioni sekä kansainvälisyyteen että etenkin kansainvälistymispuheessa rakentuvaan kansalliseen. Tarkastelun teoreettisena lähtökohtana on nationalismin ja kansainvälisyyden vuorovaikutteinen suhde. Kansainvälisyyttä ei voi olla ilman tietoisuutta kansallisesta, ja kansallinen on puolestaan rakentunut ylikansallisissa historiallisissa prosesseissa ja suhteessa kansainväliseen.
Koska kansallisen rakentumista kansainvälisyyspuhunnassa ei ole Suomessa juuri tutkittu, tässä väitöstutkimuksessa kysyn, miten kansakuntaisuutta on rakennettu ja minkälaisena kansallinen on esitetty kauppa- ja teollisuusministeriön tuottamissa Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymistä käsittelevissä kielellisissä todellisuudenkuvauksissa. Toiseksi selvitän, kuinka kansallisen ilmentymät ovat muuttuneet valtiomuutoksen myötä Suomen muuttuessa hyvinvointivaltiosta niin sanotuksi kilpailuvaltioksi. Kansallisen ohella tarkastelen tutkimuksessani sitä, millä tavoin Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymisestä on keskusteltu ja miten kansainvälisyyskeskustelu on muuttunut 1960-luvulta 2000-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Olen myös kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä kansainvälisyydelle on annettu valtiotoimijan tuottamissa elinkeinoelämää koskevissa julkaisuissa.
Aineistostani on löydettävissä kolme kansainvälisyyskeskustelua jäsentänyttä teemaa, jotka ovat osittain ajallisesti rajattuja mutta toisaalta myös limittäisiä ja päällekkäisiä keskustelukokonaisuuksia. Ensimmäinen teemoista on 1960–1980-luvuilla hallinnut puhe Suomelle tärkeänä pidetystä ulkomaankaupasta ja etenkin viennistä, jota on kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisemien tekstien mukaan täytynyt koko ajan edistää ja kasvattaa kaikin mahdollisin tavoin. 1990-luvun alkupuolella ulkomaankauppateeman päälle alkoi rakentua pohdinta Euroopan yhdentymisestä ja sen seurauksista suomalaisille. Tämän pohdinnan ytimessä oli kysymys siitä, minkälainen Eurooppa-ratkaisu olisi paras Suomen elinkeinoelämän ja suomalaisten yritysten kannalta – toisin sanoen, pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin vai ei. 2000-luvulla kansainvälisyyskeskustelu laajeni puheeksi globalisaatiosta, jonka on katsottu yhdistäneen koko maailman yhdeksi, alueellisesti kytkeytyneeksi taloudellisen toiminnan ja kilpailun tilaksi, jossa suomalaisen elinkeinoelämän on tavalla tai toisella selviydyttävä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön teksteissä kansainvälisyyteen on yleensä suhtauduttu arastellen ja pelokkaasti. Kansainvälisyys on useimmiten näyttäytynyt uhkaavan vaaran kaltaisena ilmiönä ja kansainvälistyminen välttämättömänä ja vääjäämättömänä prosessina, josta suomalaisten on jotenkin vain suoriuduttava. Tämä selittyy tekstien kirjoittajien territoriaalisella maailmankuvalla ja elitistisellä näkökulmalla. Kauppa- ja teollisuusministeriön nimissä esitetyistä näkemyksistä voidaan tulkita, että Suomen valtion fyysiset ja kansakunnan mentaaliset rajat erottavat osaamiseltaan vähän vajavaiset ja sosiaalisesti kömpelöt suomalaiset tässä suhteessa hieman edistyneemmistä ulkomaalaisista. Pelon ja huolen leimaamasta suhtautumisesta huolimatta kansainvälistymistä on valtiotoimijan mukaan joka tapauksessa jatkuvasti edistettävä.
Ministeriön julkaisemassa kansainvälisyyspuheessa kansakuntaisuutta on rakennettu erityisesti niissä kohdissa, joissa on puhuttu Suomesta maana, suomalaisista kansakuntana ja Suomen kansallisesta intressistä eli suomalaisten edusta. Kansakuntaisuutta on tuotettu esimerkiksi viittaamalla ”meihin suomalaisiin”, jolloin on luotu kuvaa territoriaalisyhteisöllisestä toimijasta, ”me-alueesta” tai ”alueellisesta meistä”. Valtiotoimijan teksteissä kansainvälisen vuorovaikutuksen edistämisen motiivina on aina ollut tämän kansallisen me-yhteisön edun maksimointi: kaiken kansainvälistymisen on jollakin tavalla hyödytettävä Suomea ja suomalaisia. Esimerkiksi ulkomaanviennistä on saatu kansantaloudelle tärkeitä vientituloja, ja kansainvälisen teknologisen yhteistyön on toivottu nostavan osaamisen tasoa Suomessa. Merkittävää on, että kansallisen edun sisältö ei ole juuri muuttunut tarkastelujakson aikana. 1960-luvulta 2000-luvulle tärkeimmät kansalliset tavoitteet, joihin kansainvälisen vuorovaikutuksen lisäämisellä on pyritty, ovat olleet kansantalouden kasvu, Suomen työllisyys ja suomalaisten hyvinvointi.
Tutkimukseni keskeisimpänä johtopäätöksenä esitän, että nationalistiseen ideologiaan perustuva kansallisvaltio on vakiinnuttanut asemansa maailman tilallista järjestymistä ja ihmisten tilallista ja sosiokulttuurista ymmärrystä hallitsevana rakenteena kaikesta kansainvälistymistä ja globalisaatiota korostavasta puheesta huolimatta. Tässä tutkimuksessa tavoitteeni on ollut tehdä näkyväksi tämä kyseenalaistamattomaksi ja itsestään selväksi maailman jäsentämisen tavaksi luonnollistunut nationalistinen ajattelu.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4768]