From prenatal period to middle childhood : Maternal and paternal mental health predicting child mental health and development
Vänskä, Mervi (2017)
Vänskä, Mervi
Tampere University Press
2017
Psykologia - Psychology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-10-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0555-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0555-0
Tiivistelmä
Tausta: Siirtymä vanhemmuuteen tarjoaa mahdollisuuden psykologiseen kasvuun, mutta voi myös altistaa mielenterveysongelmille. Väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia äitien ja isien raskauden ja lapsen ensimmäisen elinvuoden aikaisten mielenterveysoireiden vaikutuksia lapsen psykososiaaliseen, kognitiiviseen ja psykofysiologiseen kehitykseen keskilapsuudessa. Ensiksi, muodostimme äitien ja isien spesifit mielenterveyden osaryhmät (latentit trajektoriryhmät) masennuksen ja psyykkisen kuormittuneisuuden ajoituksen ja kulun suhteen vanhemmuuteen siirtymässä. Toiseksi, selvitimme, kuinka äitien ja isien oirehdinta erikseen ja yhdessä ennusti lapsen mielenterveysoirehdintaa sekä sosiaalista ja kognitiivista kehitystä 7-8 vuoden iässä sekä psykofysiologista stressinsäätelyä syljen kortisolista analysoituna 10-11 vuoden iässä. Kolmanneksi, analysoimme äitien ja isien varhaisten mielenterveysoireiden perheensisäistä dynamiikkaa. Selvitimme myös, millä tavoin isän mielenterveysoireiden kulku ja ajoitus olivat yhteydessä varhaiseen isyyskokemukseen. Lopuksi, tarkastelimme perheen lapsettomuustaustan vaikutusta vanhempien mielenterveysoireiden ajoitukseen ja kulkuun sekä vanhempien mielenterveyden ja lapsen mielenterveyden ja kehityksen väliseen yhteyteen.
Menetelmä: Väitöstutkimus oli osa monitieteistä pitkittäistutkimusta (Psychosocial Aspects after Assited Reproductive Treatment, PAART), joka on seurannut suomalaisia lapsettomuustaustaisia ja verrokkiperheitä raskausajalta keskilapsuuteen. Tutkimme 763:a perhettä, joista noin puolet (n = 406) oli tullut raskaaksi hedelmöityshoidoilla. Perheet osallistuivat tutkimukseen vanhemmuuden siirtymän aikana kolmesti: raskauden toisella kolmanneksella (T1) sekä lapsen ollessa kahden kuukauden (T2) ja kahdentoista kuukauden ikäinen (T3). Perheitä tutkittiin jälleen lapsen ollessa 7-8 vuotias (T4), sekä osaa heistä (n = 102) lapsen ollessa 10-11 vuotias (T5).
Tulokset: Ensiksi, tulokset osoittivat hyvän mielenterveyden tasaista pysyvyyttä, mutta merkittävää dynaamisuutta ja vaihtelua mielenterveysongelmien ajoituksessa ja kulussa. Tasainen, matala oirehdinta oli tyypillistä valtaosalle äitejä (75%) ja isiä (79%). Kohtalainen, lisääntyvä oirehdinta kuvasi isäryhmää (9%), joka raportoi matalaa oirehdintaa raskausajalla, mutta asteittain lisääntyvää oirehdintaa lapsen syntymän jälkeen. Oirehdinta ei kuitenkaan ollut kliinisesti merkitsevää. Äidit ja isät kärsivät mielenterveyden ongelmista tyypillisesti vain yhdessä vanhemmuuden siirtymän vaiheessa: ainoastaan raskausaikana (äidit 6%, isät 5%), ainoastaan lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen (äidit 9%, isät 3%), tai ainoastaan lapsen ollessa kahdentoista kuukauden ikäinen (äidit 6%). Lisäksi, krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta läpi vanhemmuuden siirtymän oli tyypillistä pienelle ryhmälle äitejä (4%) ja isejä (4%).
Toiseksi, tulokset osoittivat vanhempien mielenterveyden raskausaikana ja lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana olevan tärkeä lapsen myöhemmälle hyvinvoinnille ja kehitykselle. Äidin krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta oli erityisen haitallinen, ennustaen lapsen lisääntynyttä sisäänpäin suuntautunutta mielenterveysoirehdintaa sekä kognitiivisen kehityksen pulmia. Vauvan ensimmäiset elinkuukaudet näyttäytyivät lapsen hyvinvoinnin kannalta keskeiseksi vaiheeksi, sillä äidin oirehdinta lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen ennusti lapsen myöhempää sisäänpäin suuntautunutta mielenterveysoirehdintaa sekä kortisolisäätelyn pulmia. Kun äitien ja isien oirehdintaa tarkasteltiin yhdessä, äidin ongelmat (riippumatta isästä) ennustivat lapsen mielenterveysoirehdintaa, kun taas kummankin vanhemman oirehdinnalla oli oma merkityksensä lapsen kognitiiviseen kehitykseen.
Kolmanneksi, tutkimuksessa löydettiin kahdenlaista perheensisäistä dynamiikkaa äitien ja isien mielenterveysoirehdinnassa: yhteisesiintymistä (co-occurrence), heijastaen mielenterveyden oireiden siirtymisiä puolisoiden välillä, sekä puolison oirehdinnan kompensointia. Lisäksi, isien mielenterveysoirehdinnan ajoitus ja kulku oli tärkeä varhaiselle isyyskokemukselle. Tasainen, matala oirehdinta oli yhteydessä myönteisimpään isyyskokemukseen, kun taas krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta kielteisimpään kokemukseen. Oirehdinta ainoastaan lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen oli yhteydessä lyhytkestoiseen kielteiseen isyyskokemukseen kyseisenä ajankohtana. Lopuksi, tulokset antoivat tukea käsitykselle hedelmöityshoitoja saaneiden perheiden vähäisistä erityispiirteistä, sillä lapsettomuustausta ei vaikuttanut vanhempien mielenterveyden ajoitukseen ja kulkuun, tai sen yhteyteen lapsen mielenterveyteen ja kehitykseen.
Johtopäätökset: Tutkimus korostaa vanhempien varhaisten mielenterveysongelmien heterogeenista, dynaamista ja aika-spesifiä luonnetta. Se nostaa esiin äidin varhaisen mielenterveyden merkitystä lapsen myöhemmälle mielenterveydelle ja stressinsäätelylle, sekä molempien vanhempien mielenterveyden merkitystä lapsen kognitiiviselle kehitykselle. Kliinisesti, tulokset korostavat neuvoloiden roolia molempien vanhempien oirehdinnan seulomisessa. Apua tulisi tarjota perheille useina vanhemmuuden siirtymän ajankohtina, jotta oirehdinta ei häiritsisi varhaista vanhemmuutta ja edelleen lapsen kehitystä.
Menetelmä: Väitöstutkimus oli osa monitieteistä pitkittäistutkimusta (Psychosocial Aspects after Assited Reproductive Treatment, PAART), joka on seurannut suomalaisia lapsettomuustaustaisia ja verrokkiperheitä raskausajalta keskilapsuuteen. Tutkimme 763:a perhettä, joista noin puolet (n = 406) oli tullut raskaaksi hedelmöityshoidoilla. Perheet osallistuivat tutkimukseen vanhemmuuden siirtymän aikana kolmesti: raskauden toisella kolmanneksella (T1) sekä lapsen ollessa kahden kuukauden (T2) ja kahdentoista kuukauden ikäinen (T3). Perheitä tutkittiin jälleen lapsen ollessa 7-8 vuotias (T4), sekä osaa heistä (n = 102) lapsen ollessa 10-11 vuotias (T5).
Tulokset: Ensiksi, tulokset osoittivat hyvän mielenterveyden tasaista pysyvyyttä, mutta merkittävää dynaamisuutta ja vaihtelua mielenterveysongelmien ajoituksessa ja kulussa. Tasainen, matala oirehdinta oli tyypillistä valtaosalle äitejä (75%) ja isiä (79%). Kohtalainen, lisääntyvä oirehdinta kuvasi isäryhmää (9%), joka raportoi matalaa oirehdintaa raskausajalla, mutta asteittain lisääntyvää oirehdintaa lapsen syntymän jälkeen. Oirehdinta ei kuitenkaan ollut kliinisesti merkitsevää. Äidit ja isät kärsivät mielenterveyden ongelmista tyypillisesti vain yhdessä vanhemmuuden siirtymän vaiheessa: ainoastaan raskausaikana (äidit 6%, isät 5%), ainoastaan lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen (äidit 9%, isät 3%), tai ainoastaan lapsen ollessa kahdentoista kuukauden ikäinen (äidit 6%). Lisäksi, krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta läpi vanhemmuuden siirtymän oli tyypillistä pienelle ryhmälle äitejä (4%) ja isejä (4%).
Toiseksi, tulokset osoittivat vanhempien mielenterveyden raskausaikana ja lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana olevan tärkeä lapsen myöhemmälle hyvinvoinnille ja kehitykselle. Äidin krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta oli erityisen haitallinen, ennustaen lapsen lisääntynyttä sisäänpäin suuntautunutta mielenterveysoirehdintaa sekä kognitiivisen kehityksen pulmia. Vauvan ensimmäiset elinkuukaudet näyttäytyivät lapsen hyvinvoinnin kannalta keskeiseksi vaiheeksi, sillä äidin oirehdinta lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen ennusti lapsen myöhempää sisäänpäin suuntautunutta mielenterveysoirehdintaa sekä kortisolisäätelyn pulmia. Kun äitien ja isien oirehdintaa tarkasteltiin yhdessä, äidin ongelmat (riippumatta isästä) ennustivat lapsen mielenterveysoirehdintaa, kun taas kummankin vanhemman oirehdinnalla oli oma merkityksensä lapsen kognitiiviseen kehitykseen.
Kolmanneksi, tutkimuksessa löydettiin kahdenlaista perheensisäistä dynamiikkaa äitien ja isien mielenterveysoirehdinnassa: yhteisesiintymistä (co-occurrence), heijastaen mielenterveyden oireiden siirtymisiä puolisoiden välillä, sekä puolison oirehdinnan kompensointia. Lisäksi, isien mielenterveysoirehdinnan ajoitus ja kulku oli tärkeä varhaiselle isyyskokemukselle. Tasainen, matala oirehdinta oli yhteydessä myönteisimpään isyyskokemukseen, kun taas krooninen tai korkea vaihteleva oirehdinta kielteisimpään kokemukseen. Oirehdinta ainoastaan lapsen ollessa kahden kuukauden ikäinen oli yhteydessä lyhytkestoiseen kielteiseen isyyskokemukseen kyseisenä ajankohtana. Lopuksi, tulokset antoivat tukea käsitykselle hedelmöityshoitoja saaneiden perheiden vähäisistä erityispiirteistä, sillä lapsettomuustausta ei vaikuttanut vanhempien mielenterveyden ajoitukseen ja kulkuun, tai sen yhteyteen lapsen mielenterveyteen ja kehitykseen.
Johtopäätökset: Tutkimus korostaa vanhempien varhaisten mielenterveysongelmien heterogeenista, dynaamista ja aika-spesifiä luonnetta. Se nostaa esiin äidin varhaisen mielenterveyden merkitystä lapsen myöhemmälle mielenterveydelle ja stressinsäätelylle, sekä molempien vanhempien mielenterveyden merkitystä lapsen kognitiiviselle kehitykselle. Kliinisesti, tulokset korostavat neuvoloiden roolia molempien vanhempien oirehdinnan seulomisessa. Apua tulisi tarjota perheille useina vanhemmuuden siirtymän ajankohtina, jotta oirehdinta ei häiritsisi varhaista vanhemmuutta ja edelleen lapsen kehitystä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4769]