Operational Code Analysis of Continuity and Change in German Federal Chancellor Angela Merkel´s Foreign and European Policy
Nykänen, Anne (2016)
Nykänen, Anne
Tampere University Press
2016
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2016-11-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0255-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0255-9
Tiivistelmä
Saksan jälleenyhdistymisestä lähtien Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan suunnasta on käyty intensiivistä debattia. Viime vuosien kriisien aikana Saksan ja liittokansleri Angela Merkelin rooli on kasvanut sekä kansallisessa että Euroopan politiikassa. Samalla Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikka on näyttäytynyt paikoitellen tempoilevana ja epäjohdonmukaisena suhteessa yhdistymisen jälkeen harjoitettuun politiikkaan. Tapaus Kreikka vuonna 2010, jolloin Saksa nopeasti päätti puoltaa Kreikan tukipakettia kansan mielipiteen vastaisesti, tapaus Libya vuonna 2011, jolloin Saksa ei äänestänyt YK:n turvallisuusneuvostossa EU- ja Nato-kumppaneiden kanssa päätöslauselmasta 1973, sekä Fukushiman katastrofi, jonka yhteydessä liittokansleri Merkel päätti sulkea Saksan jo jatkoaikaa saaneet ydinvoimalat nopeutetulla aikataululla, ovat esimerkkejä tempoilevasta politiikasta. Tieteellinen tutkimus Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikasta liittokansleri Merkelin aikana onkin tarpeellista, jotta voidaan ymmärtää ja selittää nykyisiä muutoksia Saksan politiikassa ja arvioida niiden laajempia seurauksia eurooppalaiselle ja kansainväliselle politiikalle.
Saksan ulkopolitiikkaa on yleensä selitetty rakenne- ja identiteettiteorioiden näkökulmasta, mutta tämä tutkimus katsoo, että ne eivät yksinään pysty selittämään ulko- ja Eurooppa-politiikan teon maailman kompleksisuutta. Myös yksilötaso, korkein päätöksentekijä, tulee sisällyttää analyysiin. Saksan ulkopolitiikan tutkimuskirjallisuudessa ei ole monia tutkimuksia, jotka asettaisivat korkeimman päätöksentekijän kuten liittokanslerin analyysin keskiöön. Tämä tutkimus lähestyykin Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan tutkimusta liittokansleri Merkelin näkökulmasta ja pyrkii ymmärtämään ja selittämään mahdollisia muutoksia Saksan politiikassa Merkelin poliittisten, operationaalisen koodin, uskomusten muutoksen avulla.
Uskomukset ja niiden vaikutus politiikan sisältöön ja prosesseihin on laajasti tutkittu aihe kansainvälisten suhteiden alalla. Eri tutkimustraditiot näkevät kuitenkin uskomusten roolin eri tavalla. Realistinen ja rationalistinen koulukunta näkee uskomuksilla vähäisen roolin kv-politiikassa kun taas kognitiivinen ja konstruktivistinen koulukunta korostaa uskomusten kausaalista, jopa konstitutiivista, vaikutusta. Joka tapauksessa uskomuksilta puuttuu itsessään mekanismit, joiden kautta ne toimivat. Tämän vuoksi tutkimus lisää kansainvälisen ja kansallisen kontekstin Merkelin uskomusten tutkimuksen ympärille. Tämä auttaa kehittämään ymmärrystä, miten uskomukset toimivat konkreettisessa politiikan teon maailmassa.
Tutkimuksen keskeinen käsite on operationaalinen koodi. Operationaalisen koodin uskomukset ovat poliittisia uskomuksia. Ne ovat jotain, jota pidämme totena politiikasta. Erityisesti käsitellessään monimutkaisia asioita ja toimiessaan epävarmuustekijöiden vallitessa päätöksentekijä saattaa tukeutua uskomuksiinsa, jotka yksinkertaistavat hänen kuvaansa maailmasta. Tämä tutkimus kartoittaa johtajan operationaalisen koodin uskomuksia perustuen Alexander Georgen määrittään 10 kysymykseen. Hän määritti, että johtajan operationaalinen koodi käsittää sekä filosofisia uskomuksia, jotka ohjaavat johtajan diagnoosia liittyen operationaaliseen toimintaympäristöön ja muihin toimijoihin että instrumentaalisia uskomuksia, jotka koskevat päätöksentekijän uskomuksia parhaasta strategiasta ja taktiikasta saavuttaa tavoitteet.
Tutkimuksen tavoite on, ensinnäkin, tarkastella ja verrata liittokansleri Merkelin poliittisia operationaalisen koodin uskomuksia hänen kahden ensimmäisen kauden, 2005–2009 sekä 2009–2013, välillä. Toiseksi, tutkimus pyrkii yhdistämään operationaalisen koodin uskomukset Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan vähittäiseen muutokseen. Väitän, että uskomukset vaikuttavat sekä politiikan sisältöön ja politiikan prosesseihin. Toisin sanoen, kun liittokansleri Merkelin operationaalisen koodin uskomukset alkoivat muuttua hänen kahden ensimmäisen kauden välillä, alkoi hän vähitellen kehystää Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikkaa uudelleen. Tämä saattoi vaikuttaa myös Saksan kansalliseen instituutioiden väliseen voimatasapainoon korkeimman päätöksentekijän sekä liittopäivien ja perustuslakituomioistuimen välillä. Nämä muutokset voidaan nähdä Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan normalisoitumisena.
Tutkimusmetodina käytän monimenetelmätutkimusta, joka yhdistää kvantitatiivisen operationaalisen koodin tutkimuksen sekä kvalitatiivisen pitkittäisen sisällönanalyysin ja process-tracing-menetelmän. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten metodien yhdistelmä antaa paremmat mahdollisuudet löytää kausaalisuhteita uskomusten ja politiikan ts. kausaalisuuden, prosessien ja lopputuloksen välillä. Tutkimusmateriaali koostuu liittokansleri Merkelin saksankielisistä julkisista, ei spontaaneista, puheista. Merkelin operationaalisen koodin uskomusten muutosta ja niiden vaikusta Saksan politiikkaan tarkastellaan kolmessa eri asiakysymyksessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, talous- ja Eurooppa-politiikassa sekä ympäristö- ja energiapolitiikassa.
Kolmen tapaustutkimuksen perusteella on mahdollista vetää joitakin yleisiä johtopäätöksiä. Ensimmäinen johtopäätös liittyy operationaalisen koodin uskomusten muutokseen. Liittokansleri Merkelin poliittiset uskomukset muuttuivat, joko kääntyivät tai vahvistuivat, hänen kahden ensimmäisen kautensa välillä. Jokaisessa tapaustutkimuksessa, Merkelin uskomus liittyen operationaalisen toimintaympäristön ystävällisyyteen tai yhteistyötä painottavaan luonteeseen vahvistui kahden kauden välillä. Lisäksi uskomus eri keinojen hyödyllisyydestä laajentui käsittämään enemmän negatiivisia keinoja kuten ”uhkaus” ja ”sanktiot” sekä positiivisia keinoja kuten ”lupaus” ja ”palkitseminen”, mikä puolestaan vähensi yhteen keinoon liitettyä riskiä. Analyysin perusteella uskomukset ovat muuttuneet vähitellen ajan myötä. Korkeimman päätöksentekijän ”oppiminen”, toisin sanoen uskomusten muutos, on tulosten mukaan kaikkein selvin liittyen laajentuneeseen keinovalikoimaan, mikä voi toimintaympäristöön liittyvien uskomusten muutoksen ohella vaikuttaa ajan myötä päämäärien uudelleenmuotoiluun ja muokata Saksan kansallista ymmärrystä.
Tulosten mukaan finanssi- ja talouskriisin puhkeaminen vuonna 2008 vahvisti linkkiä Merkelin operationaalisen koodin uskomusten ja Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan välillä. Toisin sanoen, kansainvälinen kriisi ei kääntänyt Merkelin uskomuksia kohti vihamielistä näkemystä liittyen operatiiviseen toimintaympäristöön vaan kriisin jälkimainingeissa Merkelin kansainvälisen toimintaympäristön ystävällisyyttä ja yhteistyötä painottavia strategioita koskevat uskomukset jopa vahvistuivat. Voidaankin todeta, että tulokset osoittavat uskomuksilla ja ideoilla olevan jonkin verran riippumatonta, sekä suoraa että epäsuoraa, vaikutusta politiikan kehystämiseen, kun uskomuksia testataan ulkoista todellisuutta vastaan.
Tutkimuksen toinen yhtenäinen tulos liittyy liittokansleri Merkelin politiikan kehystämiseen ja Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan suuntaan. Toista kautta kohti Merkel alkoi kehystää yhteistyön käsitettä, Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan jatkuvuuden tärkeintä indikaattoria, pragmaattisella tavalla. Tämä tarkoittaa, että Merkel alkoi määritellä yhteistyön käsitettä instrumentaalisemmaksi ja tavoiteorientoituvammaksi. Kun kansainväliset multilateraali- tai EU-tason neuvottelut eivät etene, on yhteistyötä määriteltävä suuntaan, joka sallii kyseisellä aihealueella pienemmät koalitiot ja kumppanuudet, jotka edistävät samoja tavoitteita.
Kahden ensimmäisen kautensa aikana liittokansleri Merkel korosti nousevien talouksien roolia ja etenkin kansainvälisen finanssi- ja talouskriisin jälkimainingeissa näiden valtioiden kasvavaa vastuuta kansainvälisestä yhteistyöstä. Toisin sanoen, yhteistyökäsitteen ja yhteistyörakenteiden uudelleenkehystäminen on tarpeellista. Saksalla on taloudellista valtaa ja tämä saattoi johtaa Saksan ottamaan enemmän roolia tulevaisuuden yhteistyön ja sen rakenteiden määrittelystä eri aihealueilla. Saksan mahdollisesti kasvava vastuu ja rooli kansainvälisessä ja Eurooppa-politiikassa ei kuitenkaan tarkoita, että liittokansleri Merkel olisi luomassa suurvalta-Saksaa. Päinvastoin, tavoitteena saattaa olla kehystää kansainvälistä yhteistyötä suuntaan, joka vastaa saksalaista tapaa ajatella. On tärkeää ottaa osaa tulevaisuuden kansainvälisten yhteistyörakenteiden, niiden sääntöjen ja toimintatapojen määrittelyyn, sillä ajan myötä kansallisten rakenteiden on mukauduttava näihin sääntöihin.
Tutkimukseni kolmas ja viimeinen keskeinen tutkimustulos liittyy kansainvälisen politiikan vaikuttamisen mekanismeihin. Väitän, että vallankäytön mekanismien lisäksi liittokansleri Merkel käytti kognitiivista suostuttelua tehdessään ulko- ja Eurooppa-politiikkaa. Hän käytti asia- ja politiikkalinkityksiä sekä kontrolloidakseen agendoja että suostutellakseen sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Kirjallisuudessa asialinkitykset nähdään kansainvälisen vallan harjoittamisen muotona. Tämä tutkimus ei kyseenalaista tätä argumenttia. Kuitenkin voidaan esittää, että kun uskomukset muuttuvat ja korkein päätöksentekijä alkaa uudelleenkehystää politiikkaansa, prosessissa täytyy olla mukana kognitiivisen suostuttelun mekanismi, joka sisältää sekä kansainvälisen että kansallisen yleisön. Suostuttelu liittyy kansainvälisen ja kansallisen yhteisymmärryksen muuttamiseen kyseisessä asiakysymyksessä merkitysten ja konseptien uudelleenkehystämisen avulla. Kahden ensimmäisen kautensa aikana Merkel suostutteli erilaisilla ideationaalisilla käsitteillä kuten ”verkostoitunut turvallisuus”, ”sosiaalinen markkinatalous” ja ”kestävyys”. Viimeisenä huomiona voidaan nostaa esiin se, että vallankäytön lisäksi näissä kolmessa tapaustutkimuksessa, on myös mukana suostuttelun mekanismi. Tämä saattaa vähitellen muuttaa Saksan kansallista ymmärrystä liittyen Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikkaan ja kansainväliseen rooliin sekä kansallista institutionaalista voimatasapainoa.
Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan tutkimuksen tulisi jatkossa keskittyä muutoksen ja jatkuvuuden välisen vuorovaikutuksen analyysiin. Lisäksi on tärkeää analysoida johtajien pragmaattista politiikan uudelleenmäärittelyä ja -kehystämistä, sillä Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan pysyvämpi muutos on mahdollista todeta vasta tulevina vuosikymmeninä. Tutkimukseni määritteli tämän politiikkojen pragmaattisen uudelleenkehystämisen Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan normalisoitumiskehitykseksi. Kolmen tason (yksilö, kansainvälinen ja kansallinen) vuorovaikutuksen ymmärtäminen analyysin taustalla on olennainen osa kattavaa mutta silti nyanssoitua Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan analyysia.
Saksan ulkopolitiikkaa on yleensä selitetty rakenne- ja identiteettiteorioiden näkökulmasta, mutta tämä tutkimus katsoo, että ne eivät yksinään pysty selittämään ulko- ja Eurooppa-politiikan teon maailman kompleksisuutta. Myös yksilötaso, korkein päätöksentekijä, tulee sisällyttää analyysiin. Saksan ulkopolitiikan tutkimuskirjallisuudessa ei ole monia tutkimuksia, jotka asettaisivat korkeimman päätöksentekijän kuten liittokanslerin analyysin keskiöön. Tämä tutkimus lähestyykin Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan tutkimusta liittokansleri Merkelin näkökulmasta ja pyrkii ymmärtämään ja selittämään mahdollisia muutoksia Saksan politiikassa Merkelin poliittisten, operationaalisen koodin, uskomusten muutoksen avulla.
Uskomukset ja niiden vaikutus politiikan sisältöön ja prosesseihin on laajasti tutkittu aihe kansainvälisten suhteiden alalla. Eri tutkimustraditiot näkevät kuitenkin uskomusten roolin eri tavalla. Realistinen ja rationalistinen koulukunta näkee uskomuksilla vähäisen roolin kv-politiikassa kun taas kognitiivinen ja konstruktivistinen koulukunta korostaa uskomusten kausaalista, jopa konstitutiivista, vaikutusta. Joka tapauksessa uskomuksilta puuttuu itsessään mekanismit, joiden kautta ne toimivat. Tämän vuoksi tutkimus lisää kansainvälisen ja kansallisen kontekstin Merkelin uskomusten tutkimuksen ympärille. Tämä auttaa kehittämään ymmärrystä, miten uskomukset toimivat konkreettisessa politiikan teon maailmassa.
Tutkimuksen keskeinen käsite on operationaalinen koodi. Operationaalisen koodin uskomukset ovat poliittisia uskomuksia. Ne ovat jotain, jota pidämme totena politiikasta. Erityisesti käsitellessään monimutkaisia asioita ja toimiessaan epävarmuustekijöiden vallitessa päätöksentekijä saattaa tukeutua uskomuksiinsa, jotka yksinkertaistavat hänen kuvaansa maailmasta. Tämä tutkimus kartoittaa johtajan operationaalisen koodin uskomuksia perustuen Alexander Georgen määrittään 10 kysymykseen. Hän määritti, että johtajan operationaalinen koodi käsittää sekä filosofisia uskomuksia, jotka ohjaavat johtajan diagnoosia liittyen operationaaliseen toimintaympäristöön ja muihin toimijoihin että instrumentaalisia uskomuksia, jotka koskevat päätöksentekijän uskomuksia parhaasta strategiasta ja taktiikasta saavuttaa tavoitteet.
Tutkimuksen tavoite on, ensinnäkin, tarkastella ja verrata liittokansleri Merkelin poliittisia operationaalisen koodin uskomuksia hänen kahden ensimmäisen kauden, 2005–2009 sekä 2009–2013, välillä. Toiseksi, tutkimus pyrkii yhdistämään operationaalisen koodin uskomukset Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan vähittäiseen muutokseen. Väitän, että uskomukset vaikuttavat sekä politiikan sisältöön ja politiikan prosesseihin. Toisin sanoen, kun liittokansleri Merkelin operationaalisen koodin uskomukset alkoivat muuttua hänen kahden ensimmäisen kauden välillä, alkoi hän vähitellen kehystää Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikkaa uudelleen. Tämä saattoi vaikuttaa myös Saksan kansalliseen instituutioiden väliseen voimatasapainoon korkeimman päätöksentekijän sekä liittopäivien ja perustuslakituomioistuimen välillä. Nämä muutokset voidaan nähdä Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan normalisoitumisena.
Tutkimusmetodina käytän monimenetelmätutkimusta, joka yhdistää kvantitatiivisen operationaalisen koodin tutkimuksen sekä kvalitatiivisen pitkittäisen sisällönanalyysin ja process-tracing-menetelmän. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten metodien yhdistelmä antaa paremmat mahdollisuudet löytää kausaalisuhteita uskomusten ja politiikan ts. kausaalisuuden, prosessien ja lopputuloksen välillä. Tutkimusmateriaali koostuu liittokansleri Merkelin saksankielisistä julkisista, ei spontaaneista, puheista. Merkelin operationaalisen koodin uskomusten muutosta ja niiden vaikusta Saksan politiikkaan tarkastellaan kolmessa eri asiakysymyksessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, talous- ja Eurooppa-politiikassa sekä ympäristö- ja energiapolitiikassa.
Kolmen tapaustutkimuksen perusteella on mahdollista vetää joitakin yleisiä johtopäätöksiä. Ensimmäinen johtopäätös liittyy operationaalisen koodin uskomusten muutokseen. Liittokansleri Merkelin poliittiset uskomukset muuttuivat, joko kääntyivät tai vahvistuivat, hänen kahden ensimmäisen kautensa välillä. Jokaisessa tapaustutkimuksessa, Merkelin uskomus liittyen operationaalisen toimintaympäristön ystävällisyyteen tai yhteistyötä painottavaan luonteeseen vahvistui kahden kauden välillä. Lisäksi uskomus eri keinojen hyödyllisyydestä laajentui käsittämään enemmän negatiivisia keinoja kuten ”uhkaus” ja ”sanktiot” sekä positiivisia keinoja kuten ”lupaus” ja ”palkitseminen”, mikä puolestaan vähensi yhteen keinoon liitettyä riskiä. Analyysin perusteella uskomukset ovat muuttuneet vähitellen ajan myötä. Korkeimman päätöksentekijän ”oppiminen”, toisin sanoen uskomusten muutos, on tulosten mukaan kaikkein selvin liittyen laajentuneeseen keinovalikoimaan, mikä voi toimintaympäristöön liittyvien uskomusten muutoksen ohella vaikuttaa ajan myötä päämäärien uudelleenmuotoiluun ja muokata Saksan kansallista ymmärrystä.
Tulosten mukaan finanssi- ja talouskriisin puhkeaminen vuonna 2008 vahvisti linkkiä Merkelin operationaalisen koodin uskomusten ja Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan välillä. Toisin sanoen, kansainvälinen kriisi ei kääntänyt Merkelin uskomuksia kohti vihamielistä näkemystä liittyen operatiiviseen toimintaympäristöön vaan kriisin jälkimainingeissa Merkelin kansainvälisen toimintaympäristön ystävällisyyttä ja yhteistyötä painottavia strategioita koskevat uskomukset jopa vahvistuivat. Voidaankin todeta, että tulokset osoittavat uskomuksilla ja ideoilla olevan jonkin verran riippumatonta, sekä suoraa että epäsuoraa, vaikutusta politiikan kehystämiseen, kun uskomuksia testataan ulkoista todellisuutta vastaan.
Tutkimuksen toinen yhtenäinen tulos liittyy liittokansleri Merkelin politiikan kehystämiseen ja Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan suuntaan. Toista kautta kohti Merkel alkoi kehystää yhteistyön käsitettä, Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan jatkuvuuden tärkeintä indikaattoria, pragmaattisella tavalla. Tämä tarkoittaa, että Merkel alkoi määritellä yhteistyön käsitettä instrumentaalisemmaksi ja tavoiteorientoituvammaksi. Kun kansainväliset multilateraali- tai EU-tason neuvottelut eivät etene, on yhteistyötä määriteltävä suuntaan, joka sallii kyseisellä aihealueella pienemmät koalitiot ja kumppanuudet, jotka edistävät samoja tavoitteita.
Kahden ensimmäisen kautensa aikana liittokansleri Merkel korosti nousevien talouksien roolia ja etenkin kansainvälisen finanssi- ja talouskriisin jälkimainingeissa näiden valtioiden kasvavaa vastuuta kansainvälisestä yhteistyöstä. Toisin sanoen, yhteistyökäsitteen ja yhteistyörakenteiden uudelleenkehystäminen on tarpeellista. Saksalla on taloudellista valtaa ja tämä saattoi johtaa Saksan ottamaan enemmän roolia tulevaisuuden yhteistyön ja sen rakenteiden määrittelystä eri aihealueilla. Saksan mahdollisesti kasvava vastuu ja rooli kansainvälisessä ja Eurooppa-politiikassa ei kuitenkaan tarkoita, että liittokansleri Merkel olisi luomassa suurvalta-Saksaa. Päinvastoin, tavoitteena saattaa olla kehystää kansainvälistä yhteistyötä suuntaan, joka vastaa saksalaista tapaa ajatella. On tärkeää ottaa osaa tulevaisuuden kansainvälisten yhteistyörakenteiden, niiden sääntöjen ja toimintatapojen määrittelyyn, sillä ajan myötä kansallisten rakenteiden on mukauduttava näihin sääntöihin.
Tutkimukseni kolmas ja viimeinen keskeinen tutkimustulos liittyy kansainvälisen politiikan vaikuttamisen mekanismeihin. Väitän, että vallankäytön mekanismien lisäksi liittokansleri Merkel käytti kognitiivista suostuttelua tehdessään ulko- ja Eurooppa-politiikkaa. Hän käytti asia- ja politiikkalinkityksiä sekä kontrolloidakseen agendoja että suostutellakseen sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Kirjallisuudessa asialinkitykset nähdään kansainvälisen vallan harjoittamisen muotona. Tämä tutkimus ei kyseenalaista tätä argumenttia. Kuitenkin voidaan esittää, että kun uskomukset muuttuvat ja korkein päätöksentekijä alkaa uudelleenkehystää politiikkaansa, prosessissa täytyy olla mukana kognitiivisen suostuttelun mekanismi, joka sisältää sekä kansainvälisen että kansallisen yleisön. Suostuttelu liittyy kansainvälisen ja kansallisen yhteisymmärryksen muuttamiseen kyseisessä asiakysymyksessä merkitysten ja konseptien uudelleenkehystämisen avulla. Kahden ensimmäisen kautensa aikana Merkel suostutteli erilaisilla ideationaalisilla käsitteillä kuten ”verkostoitunut turvallisuus”, ”sosiaalinen markkinatalous” ja ”kestävyys”. Viimeisenä huomiona voidaan nostaa esiin se, että vallankäytön lisäksi näissä kolmessa tapaustutkimuksessa, on myös mukana suostuttelun mekanismi. Tämä saattaa vähitellen muuttaa Saksan kansallista ymmärrystä liittyen Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikkaan ja kansainväliseen rooliin sekä kansallista institutionaalista voimatasapainoa.
Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan tutkimuksen tulisi jatkossa keskittyä muutoksen ja jatkuvuuden välisen vuorovaikutuksen analyysiin. Lisäksi on tärkeää analysoida johtajien pragmaattista politiikan uudelleenmäärittelyä ja -kehystämistä, sillä Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan pysyvämpi muutos on mahdollista todeta vasta tulevina vuosikymmeninä. Tutkimukseni määritteli tämän politiikkojen pragmaattisen uudelleenkehystämisen Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan normalisoitumiskehitykseksi. Kolmen tason (yksilö, kansainvälinen ja kansallinen) vuorovaikutuksen ymmärtäminen analyysin taustalla on olennainen osa kattavaa mutta silti nyanssoitua Saksan ulko- ja Eurooppa-politiikan analyysia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]