Child Sexual Abuse. Interpreting Medical Statement Conclusions and Biological Evidence Detection in the Criminal Legal Process
Joki-Erkkilä, Minna (2015)
Joki-Erkkilä, Minna
Tampere University Press
2015
Oikeuslääketiede - Forensic Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2015-10-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9888-6
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9888-6
Tiivistelmä
Valtaosalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uhreista ei todeta fyysisiä löydöksiä. Löydösten esiintyminen riippuu hyväksikäyttötavasta ja tutkimusajankohdasta. Johtopäätösten tekeminen somaattisten löydösten pohjalta on monimutkainen ja haastava tehtävä kaikilla rikosoikeudellisen prosessin päätöksenteon tasoilla. Jopa ammattilaisten parissa elää myyttejä, jotka voivat johtaa yli- tai alidiagnostiikkaan. Tämän väitöskirjan tarkoituksena on lisätä somaattisten löydösten tulkinnan ymmärtämistä rikosoikeudellisessa prosessissa. Lisäksi tavoitteena on tuoda käyttöön uusia somaattisia näytön taltiointimenetelmiä sekä arvioida tutkimusajankohdan merkitystä johtopäätösten teossa.
Väitöskirjassa arvioitiin lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn uhrien somaattisten lääkärinlausuntojen johtopäätösten merkitystä rikosoikeudellisessa prosessissa (osatyö 1). Lisäksi tutkittiin kliinisen oikeuslääketieteellisen näytön eri taltiointimenetelmiä aikuisilla naisilla vapaaehtoisen yhdynnän jälkeen seuraavasti: Ultravioletti (UV) -valoa verrattiin valkoiseen valoon tuoreiden vammojen ja arpien toteamisessa (osatyö 2). Kliinisten seksuaalirikosnäytteen taltiointitekniikoiden mahdollisuutta todeta miehen DNA:ta ja siittiöitä arvioitiin vertaamalla kohdunkaulakanavan harjanäytettä perinteisiin pumpulitikkunäytteisiin (osatyö 3). Lisäksi selvitettiin mahdollisuutta havaita miehen DNA:ta yhdynnän jälkeisistä naisten virtsanäytteistä (osatyö 4).
Tutkimus osoittaa, että lapsen kertomus seksuaalisesta väkivallasta oli merkittävin näyttö rikosoikeudellisessa prosessissa ja lääkärinlausunnon johtopäätöksillä oli merkitsevä rooli päätöksenteossa. Kaikista lausunnoista 16 % tuki epäilyä ja näistä suurimmassa osassa todettiin löydös. Valtaosassa tapauksista lääkärinlausunnon johtopäätökset eivät tukeneet eivätkä poissulkeneet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyä. Kuitenkin mikäli lapsen kertomus hyväksikäyttötavasta oli yhdenmukainen fyysisen löydöksen puuttumisen kanssa, negatiivinen tutkimuslöydös tuki näytön tulkintaa rikosoikeudellisessa päätöksenteossa.
Tutkimuksessa todettiin, että UV-valolla oli mahdollista havaita ulkosynnyttimien alueella vammoja, joita ei nähty valkoisella valolla. Menetelmä paransi ulkosynnyttimien vammojen diagnostiikkaa. Tutkituista taltiointimenetelmistä miehen DNA:n toteamiseksi, kohdunkaulakanavan harjanäyte osoittautui hyödylliseksi 60 tunnin jälkeen yhdynnästä ja naisen virtsanäyte osoittautui erinomaiseksi 24 tunnin sisällä vapaaehtoisesta yhdynnästä.
Väitöskirja korostaa sitä tosiasiaa, että somaattisella tutkimuksella ei voida sulkea pois lapsen seksuaalista hyväksikäyttöepäilyä, eikä negatiivisilla seksuaalirikosnäytetuloksilla voida kumota seksuaalisen väkivallan mahdollisuutta, vaikka epäilty väkivalta olisi tapahtunut 72 tunnin sisällä. Lääkärinlausunnossa suositellaan tulkittavan dokumentoidut löydökset tapauksittain lääketieteelliseen kirjallisuuteen pohjaten ottaen huomioon lapsen kertomuksen, paranemisen ja vaihtoehtoiset syyt löydökselle. Seksuaalirikosnäytteiden taltiointia suositellaan useilla eri tekniikoilla parhaan mahdollisen näytön saamiseksi vähintään 6 vuorokauden ajan epäillyn tapahtuman jälkeen murrosikäisillä lapsilla. Seksuaalirikosnäytteiden taltioinnin ja somaattisen tutkimuksen rajoittaminen 72 tuntiin voi johtaa potentiaalisen näytön menettämiseen.
Väitöskirjassa arvioitiin lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn uhrien somaattisten lääkärinlausuntojen johtopäätösten merkitystä rikosoikeudellisessa prosessissa (osatyö 1). Lisäksi tutkittiin kliinisen oikeuslääketieteellisen näytön eri taltiointimenetelmiä aikuisilla naisilla vapaaehtoisen yhdynnän jälkeen seuraavasti: Ultravioletti (UV) -valoa verrattiin valkoiseen valoon tuoreiden vammojen ja arpien toteamisessa (osatyö 2). Kliinisten seksuaalirikosnäytteen taltiointitekniikoiden mahdollisuutta todeta miehen DNA:ta ja siittiöitä arvioitiin vertaamalla kohdunkaulakanavan harjanäytettä perinteisiin pumpulitikkunäytteisiin (osatyö 3). Lisäksi selvitettiin mahdollisuutta havaita miehen DNA:ta yhdynnän jälkeisistä naisten virtsanäytteistä (osatyö 4).
Tutkimus osoittaa, että lapsen kertomus seksuaalisesta väkivallasta oli merkittävin näyttö rikosoikeudellisessa prosessissa ja lääkärinlausunnon johtopäätöksillä oli merkitsevä rooli päätöksenteossa. Kaikista lausunnoista 16 % tuki epäilyä ja näistä suurimmassa osassa todettiin löydös. Valtaosassa tapauksista lääkärinlausunnon johtopäätökset eivät tukeneet eivätkä poissulkeneet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyä. Kuitenkin mikäli lapsen kertomus hyväksikäyttötavasta oli yhdenmukainen fyysisen löydöksen puuttumisen kanssa, negatiivinen tutkimuslöydös tuki näytön tulkintaa rikosoikeudellisessa päätöksenteossa.
Tutkimuksessa todettiin, että UV-valolla oli mahdollista havaita ulkosynnyttimien alueella vammoja, joita ei nähty valkoisella valolla. Menetelmä paransi ulkosynnyttimien vammojen diagnostiikkaa. Tutkituista taltiointimenetelmistä miehen DNA:n toteamiseksi, kohdunkaulakanavan harjanäyte osoittautui hyödylliseksi 60 tunnin jälkeen yhdynnästä ja naisen virtsanäyte osoittautui erinomaiseksi 24 tunnin sisällä vapaaehtoisesta yhdynnästä.
Väitöskirja korostaa sitä tosiasiaa, että somaattisella tutkimuksella ei voida sulkea pois lapsen seksuaalista hyväksikäyttöepäilyä, eikä negatiivisilla seksuaalirikosnäytetuloksilla voida kumota seksuaalisen väkivallan mahdollisuutta, vaikka epäilty väkivalta olisi tapahtunut 72 tunnin sisällä. Lääkärinlausunnossa suositellaan tulkittavan dokumentoidut löydökset tapauksittain lääketieteelliseen kirjallisuuteen pohjaten ottaen huomioon lapsen kertomuksen, paranemisen ja vaihtoehtoiset syyt löydökselle. Seksuaalirikosnäytteiden taltiointia suositellaan useilla eri tekniikoilla parhaan mahdollisen näytön saamiseksi vähintään 6 vuorokauden ajan epäillyn tapahtuman jälkeen murrosikäisillä lapsilla. Seksuaalirikosnäytteiden taltioinnin ja somaattisen tutkimuksen rajoittaminen 72 tuntiin voi johtaa potentiaalisen näytön menettämiseen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4754]