Tulkkauksen tarkkuus rikosoikeudenkäynnissä – saavuttamaton ihanne
Isolahti, Nina (2014)
Isolahti, Nina
Tampere University Press
2014
Käännöstiede (venäjä) - Translation Studies (Russian)
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2014-02-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9329-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9329-4
Tiivistelmä
Tulkkauksen tarkkuus rikosoikeudenkäynnissä – saavuttamaton ihanne
Oikeustulkkauksen tarve kasvaa Suomessa jatkuvasti. Tästä voimakkaasti kehittyvästä tulkkauksen alasta ja tulkkauksesta ylipäänsä tiedämme kuitenkin valitettavan vähän. Tietoa kuitenkin tarvitaan alan koulutuksen ja palveluiden kehittämistä varten.
FM Nina Isolahden väitöstutkimuksen keskiössä on oikeustulkkauksen tarkkuus. Oikeustulkilta vaaditaan lähtökohtaisesti äärimmäistä tarkkuutta. On tärkeää, että tulkki välittää kielestä toiseen paitsi tärkeimmän ydininformaation, myös hyvin tarkasti kaiken yksityiskohtaisen informaation, tunnetilojen ja epäröinnin ilmaisut, puheen rakenteelliset ominaisuudet sekä puhetavan ominaispiirteet.
Tulkkaus jaetaan kahteen päälajiin: samanaikaisesti puhujan puheen kanssa tapahtuvaan simultaanitulkkaukseen ja konsekutiivitulkkaukseen, jossa puhuja ja tulkki puhuvat vuorotellen. Isolahden tutkimuksen kohde on konsekutiivisesti tapahtuva tulkkaus. Konsekutiivisesti tapahtuvan tulkkauksen prosessi on jäänyt aiemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle, sillä tutkijoiden mielenkiinto on kohdistunut ensisijaisesti simultaanitulkkaukseen.
Tulkkausalalla on vallalla käsitys, että konsekutiivitulkit pystyvät tulkkaamaan jopa 15 minuutin pituisia 500–2500 sanaa sisältäviä puheenvuoroja tarkasti ilman poistoja, viestin sisällön tiivistämistä tai lyhentämistä. Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on arvioida, vaikuttaako tulkattavan puhejakson (puheenvuoron) pituus tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin.
Tutkimus perustuu kuuden tulkin autenttisiin suorituksiin. Tutkimusaineistona on käytetty rikosasioiden oikeudenkäynnissä tallennettujen tulkattujen kuulustelujen yhteensä lähes 6 tunnin ääninauhoitteita. Tulkkaussuorituksia tarkastellaan oikeustulkkauksen kontekstissa. Päättely perustuu tilastotieteelliseen kausaalianalyysiin, jossa etsitään ja testataan ilmiöiden välisiä korrelaatiosuhteita.
Kausaalianalyysi osoittaa, että tulkattavan puheenvuoron pituus vaikuttaa tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin niin, että puheenvuoron pidentyessä poistojen suhteellinen määrä lisääntyy. Yleisesti näyttää siltä, että poistoja tapahtuu jo hyvin lyhyiden, jopa 2–3 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkauksessa. Epätarkkuus nousee huomattavan korkealle tasolle 17–22 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkauksessa, jolloin tulkkaamatta jää yli 4 % ainutlaatuisesta, vain viestistä saatavissa olevasta avaininformaatiosta, ja yli viidennes lisä- ja tarkentavasta informaatiosta sekä viestin modaalisesta aineksesta. Yksi tutkimuksen keskeisistä havainnoista koskee tulkattavien puheenjaksojen pituutta ylipäänsä. Tutkimusaineiston tulkkeet ovat tulkkauksia suhteellisen lyhyistä, tyypillisesti noin 10 sanan puheenvuoroista. Yli 23 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkeita tutkimusaineistossa on vain muutamia. Vaikka Isolahden tutkimuksen tarkoituksena ei ollut selvittää puheenvuoron pituuden edellytyksiä, tutkimuksessa esiin tullut käytäntö eroaa kuitenkin merkittävästi käsityksestä 500–2500 sanan jaksojen tulkkauksesta.
Poistojen lähempi tarkastelu osoittaa, että avaininformaatiota, lisä- ja tarkentavaa informaatiota sekä modaalisuuden ja loogisen yhteyden osoittimia ei poisteta samassa määrin ja että eri ainesosien katoaminen alkaa eri vaiheissa. Kaikilla tulkeilla selkeä painopiste on avaininformaation tarkkuudessa, mutta muiden ainesten välittämisessä tulkeilla näyttää olevan toisistaan erottuvia strategioita. Yksi tulkeista keskittyy avaininformaation välittämiseen siten, että sitä ei katoa tulkkauksessa lainkaan, mutta samalla hän on hyvin huolimaton muun informaation ja modaalisuuden välittämisen suhteen. Toinen tulkki välittää modaaliset merkitykset muita selkeästi tarkemmin, kun taas kolmas työstää erityisen tarkasti lisä- ja tarkentavaa informaatiota.
Tutkimuksessa käy ilmi, että osa puhujan puheesta jätetään välittämättä puheenvuoron pituudesta riippumatta. Tutkimuksessa arvioidaan tulkattavan viestin funktion vaikuttavan tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin. Näin jätetään välittämättä puheen tuottamiseen, keskustelun ylläpitämiseen tai vuorovaikutukseen liittyvät lähtöviestin osat ja kokonaiset puheenvuorot. On mahdollista, että näiden elementtien funktiota ei pidetä tärkeänä tai sitä ei tunnisteta lainkaan. Tulkkaamatta jätetään myös puheenvuorot, jotka poikkeavat kuulustelulle ominaisesta kysymys-vastaus-mallista. Tällaisia ovat erilaiset työjärjestyspuheenvuorot sekä samalla kielellä keskustelevien henkilöiden keskustelut, esimerkiksi juristien ja maallikoiden tai tulkin ja muiden osallistujien väliset dialogit. Toiminnassaan tulkki myötäilee kuulustelun perusrakennetta siten, että keskustelun sellaiset osiot, joiden tarkoituksena ei ole kuulustelukysymyksen esittäminen tai siihen vastaaminen, katsotaan tulkkauksessa vähempiarvoiseksi ja jätetään siis tulkkaamatta.
Oikeustulkkauksen tarve kasvaa Suomessa jatkuvasti. Tästä voimakkaasti kehittyvästä tulkkauksen alasta ja tulkkauksesta ylipäänsä tiedämme kuitenkin valitettavan vähän. Tietoa kuitenkin tarvitaan alan koulutuksen ja palveluiden kehittämistä varten.
FM Nina Isolahden väitöstutkimuksen keskiössä on oikeustulkkauksen tarkkuus. Oikeustulkilta vaaditaan lähtökohtaisesti äärimmäistä tarkkuutta. On tärkeää, että tulkki välittää kielestä toiseen paitsi tärkeimmän ydininformaation, myös hyvin tarkasti kaiken yksityiskohtaisen informaation, tunnetilojen ja epäröinnin ilmaisut, puheen rakenteelliset ominaisuudet sekä puhetavan ominaispiirteet.
Tulkkaus jaetaan kahteen päälajiin: samanaikaisesti puhujan puheen kanssa tapahtuvaan simultaanitulkkaukseen ja konsekutiivitulkkaukseen, jossa puhuja ja tulkki puhuvat vuorotellen. Isolahden tutkimuksen kohde on konsekutiivisesti tapahtuva tulkkaus. Konsekutiivisesti tapahtuvan tulkkauksen prosessi on jäänyt aiemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle, sillä tutkijoiden mielenkiinto on kohdistunut ensisijaisesti simultaanitulkkaukseen.
Tulkkausalalla on vallalla käsitys, että konsekutiivitulkit pystyvät tulkkaamaan jopa 15 minuutin pituisia 500–2500 sanaa sisältäviä puheenvuoroja tarkasti ilman poistoja, viestin sisällön tiivistämistä tai lyhentämistä. Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on arvioida, vaikuttaako tulkattavan puhejakson (puheenvuoron) pituus tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin.
Tutkimus perustuu kuuden tulkin autenttisiin suorituksiin. Tutkimusaineistona on käytetty rikosasioiden oikeudenkäynnissä tallennettujen tulkattujen kuulustelujen yhteensä lähes 6 tunnin ääninauhoitteita. Tulkkaussuorituksia tarkastellaan oikeustulkkauksen kontekstissa. Päättely perustuu tilastotieteelliseen kausaalianalyysiin, jossa etsitään ja testataan ilmiöiden välisiä korrelaatiosuhteita.
Kausaalianalyysi osoittaa, että tulkattavan puheenvuoron pituus vaikuttaa tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin niin, että puheenvuoron pidentyessä poistojen suhteellinen määrä lisääntyy. Yleisesti näyttää siltä, että poistoja tapahtuu jo hyvin lyhyiden, jopa 2–3 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkauksessa. Epätarkkuus nousee huomattavan korkealle tasolle 17–22 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkauksessa, jolloin tulkkaamatta jää yli 4 % ainutlaatuisesta, vain viestistä saatavissa olevasta avaininformaatiosta, ja yli viidennes lisä- ja tarkentavasta informaatiosta sekä viestin modaalisesta aineksesta. Yksi tutkimuksen keskeisistä havainnoista koskee tulkattavien puheenjaksojen pituutta ylipäänsä. Tutkimusaineiston tulkkeet ovat tulkkauksia suhteellisen lyhyistä, tyypillisesti noin 10 sanan puheenvuoroista. Yli 23 sanan pituisten puheenvuorojen tulkkeita tutkimusaineistossa on vain muutamia. Vaikka Isolahden tutkimuksen tarkoituksena ei ollut selvittää puheenvuoron pituuden edellytyksiä, tutkimuksessa esiin tullut käytäntö eroaa kuitenkin merkittävästi käsityksestä 500–2500 sanan jaksojen tulkkauksesta.
Poistojen lähempi tarkastelu osoittaa, että avaininformaatiota, lisä- ja tarkentavaa informaatiota sekä modaalisuuden ja loogisen yhteyden osoittimia ei poisteta samassa määrin ja että eri ainesosien katoaminen alkaa eri vaiheissa. Kaikilla tulkeilla selkeä painopiste on avaininformaation tarkkuudessa, mutta muiden ainesten välittämisessä tulkeilla näyttää olevan toisistaan erottuvia strategioita. Yksi tulkeista keskittyy avaininformaation välittämiseen siten, että sitä ei katoa tulkkauksessa lainkaan, mutta samalla hän on hyvin huolimaton muun informaation ja modaalisuuden välittämisen suhteen. Toinen tulkki välittää modaaliset merkitykset muita selkeästi tarkemmin, kun taas kolmas työstää erityisen tarkasti lisä- ja tarkentavaa informaatiota.
Tutkimuksessa käy ilmi, että osa puhujan puheesta jätetään välittämättä puheenvuoron pituudesta riippumatta. Tutkimuksessa arvioidaan tulkattavan viestin funktion vaikuttavan tulkkauksessa tapahtuviin poistoihin. Näin jätetään välittämättä puheen tuottamiseen, keskustelun ylläpitämiseen tai vuorovaikutukseen liittyvät lähtöviestin osat ja kokonaiset puheenvuorot. On mahdollista, että näiden elementtien funktiota ei pidetä tärkeänä tai sitä ei tunnisteta lainkaan. Tulkkaamatta jätetään myös puheenvuorot, jotka poikkeavat kuulustelulle ominaisesta kysymys-vastaus-mallista. Tällaisia ovat erilaiset työjärjestyspuheenvuorot sekä samalla kielellä keskustelevien henkilöiden keskustelut, esimerkiksi juristien ja maallikoiden tai tulkin ja muiden osallistujien väliset dialogit. Toiminnassaan tulkki myötäilee kuulustelun perusrakennetta siten, että keskustelun sellaiset osiot, joiden tarkoituksena ei ole kuulustelukysymyksen esittäminen tai siihen vastaaminen, katsotaan tulkkauksessa vähempiarvoiseksi ja jätetään siis tulkkaamatta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]