Työntekijät julkisten sairaaloiden rakennemuutostarpeiden synnyttäjinä ja rakennemuutosten seurausten kokijoina
Kokkinen, Lauri (2012)
Kokkinen, Lauri
Tampere University Press
2012
Sosiaali- ja terveyspolitiikka - Social and Health Policy
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2012-01-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9016-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9016-3
Tiivistelmä
Julkisten sairaaloiden palvelutuotantorakenteita koskevat valinnat tehtiin Suomessa pala palalta tuhatyhdeksänsataaluvun jälkipuoliskolla. Kaksituhattaluvulla toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa luodut rakenteet on koettu monilta osin ongelmallisiksi ja niitä on ryhdytty uudistamaan. Toistaiseksi rakennemuutoskeskustelua ja -politiikkaa ovat määrittäneet potilaan ja julkisen talouden näkökulmat. Tässä tutkimuksessa nostetaan esiin työntekijänäkökulma julkisten sairaaloiden rakennemuutoksiin, hyödyntämällä rekisteri-, kysely-, dokumentti-, haastattelu-, havainnointi- ja videoaineistoja.
Tutkimuksen tulosten mukaan rakennemuutokset ovat yhteydessä sairaalatyöntekijöiden puutteelliseen työkykyyn. Yhteys selittyi tutkimuksessa työn kuormitustekijöiden lisääntymisellä rakennemuutosten yhteydessä. Kaikkein suurimmassa puutteellisen työkyvyn riskissä olivat työntekijät, jotka eivät ymmärtäneet miksi rakennemuutoksia heidän työpaikoillaan toteutettiin, tai kokivat omat muutoksiin osallistumismahdollisuutensa riittämättömiksi. Erityisenä rakennemuutostyyppinä tutkimuksessa tarkasteltiin julkisten sairaaloiden toiminnallisten yksiköiden liikelaitostamista. Liikelaitostamisella ei todettu olevan yhteyttä työntekijöiden työkyvyttömyyteen, käytettäessä työkyvyttömyyden osoittimena vähintään kolmen kuukauden mittaisia sairasvakuutusjärjestelmästä korvattuja työkyvyttömyysjaksoja.
Tutkimuksen tulosten mukaan sairaalatyöntekijät voivat synnyttää organisaatioilleen laajamittaisiakin rakennemuutostarpeita ja nostaa esiin uudenlaisia palvelutuotantovaihtoehtoja. Etenkin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn syksyn 2007 joukkoirtisanoutumisuhka näyttäytyi tutkimuksessa mahdollisuuksien ikkunana julkisten sairaaloiden palvelutuotantorakenteiden muutoksille. Hoitohenkilöstön joukkoirtisanoutumisuhka yhdisti kysymyksen työntekijöiden riittävyydestä radikaaleihin rakennemuutosvaihtoehtoihin, paljastaen normaalioloissa lähes luonnonlakeina pidettyjen sairaanhoidon lukittuneimpien rakennevalintojen sopimuksenvaraisuuden. Tutkimuksen toinen tapausesimerkki työntekijöistä rakennemuutostarpeiden synnyttäjinä koskee suomalaista silmäsairaanhoitoa, jossa julkisia sairaaloita on koko 2000-luvun vaivannut rakenteellinen työntekijäpula. Tutkimus osoittaa, kuinka vaikeaa etenkin yksityisen ja julkisen sektorin välistä keskinäissuhdetta uudelleen määrittelevän muutoksen tekeminen sairaanhoidon sektorilla on, ja kuinka suuri merkitys myös yksittäisellä työntekijällä voi olla rakennemuutosta koskevan valinnan tekemisessä ja muutoksen läpiviemisessä.
Välittömästi käytäntöön sovellettavien tulosten ohella tutkimus vahvistaa sen teoreettisia lähtökohtia. Julkisten sairaaloiden rakennemuutoksia koskevia valintoja, sekä työntekijöiden työkyvyn määrittymistä rakennemuutoksissa on tutkimuksen tulosten valossa mielekästä tarkastella politiikan- ja hallinnontutkimuksen alalta, sekä työterveystutkimuksen piiristä omaksutuista lähtökohdista.
Tutkimuksen tulosten mukaan rakennemuutokset ovat yhteydessä sairaalatyöntekijöiden puutteelliseen työkykyyn. Yhteys selittyi tutkimuksessa työn kuormitustekijöiden lisääntymisellä rakennemuutosten yhteydessä. Kaikkein suurimmassa puutteellisen työkyvyn riskissä olivat työntekijät, jotka eivät ymmärtäneet miksi rakennemuutoksia heidän työpaikoillaan toteutettiin, tai kokivat omat muutoksiin osallistumismahdollisuutensa riittämättömiksi. Erityisenä rakennemuutostyyppinä tutkimuksessa tarkasteltiin julkisten sairaaloiden toiminnallisten yksiköiden liikelaitostamista. Liikelaitostamisella ei todettu olevan yhteyttä työntekijöiden työkyvyttömyyteen, käytettäessä työkyvyttömyyden osoittimena vähintään kolmen kuukauden mittaisia sairasvakuutusjärjestelmästä korvattuja työkyvyttömyysjaksoja.
Tutkimuksen tulosten mukaan sairaalatyöntekijät voivat synnyttää organisaatioilleen laajamittaisiakin rakennemuutostarpeita ja nostaa esiin uudenlaisia palvelutuotantovaihtoehtoja. Etenkin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn syksyn 2007 joukkoirtisanoutumisuhka näyttäytyi tutkimuksessa mahdollisuuksien ikkunana julkisten sairaaloiden palvelutuotantorakenteiden muutoksille. Hoitohenkilöstön joukkoirtisanoutumisuhka yhdisti kysymyksen työntekijöiden riittävyydestä radikaaleihin rakennemuutosvaihtoehtoihin, paljastaen normaalioloissa lähes luonnonlakeina pidettyjen sairaanhoidon lukittuneimpien rakennevalintojen sopimuksenvaraisuuden. Tutkimuksen toinen tapausesimerkki työntekijöistä rakennemuutostarpeiden synnyttäjinä koskee suomalaista silmäsairaanhoitoa, jossa julkisia sairaaloita on koko 2000-luvun vaivannut rakenteellinen työntekijäpula. Tutkimus osoittaa, kuinka vaikeaa etenkin yksityisen ja julkisen sektorin välistä keskinäissuhdetta uudelleen määrittelevän muutoksen tekeminen sairaanhoidon sektorilla on, ja kuinka suuri merkitys myös yksittäisellä työntekijällä voi olla rakennemuutosta koskevan valinnan tekemisessä ja muutoksen läpiviemisessä.
Välittömästi käytäntöön sovellettavien tulosten ohella tutkimus vahvistaa sen teoreettisia lähtökohtia. Julkisten sairaaloiden rakennemuutoksia koskevia valintoja, sekä työntekijöiden työkyvyn määrittymistä rakennemuutoksissa on tutkimuksen tulosten valossa mielekästä tarkastella politiikan- ja hallinnontutkimuksen alalta, sekä työterveystutkimuksen piiristä omaksutuista lähtökohdista.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4768]