Asioiden internetin disruptiivinen voima teleoperaattoritoimialalla
Ahvenlampi, Kimmo (2015)
Ahvenlampi, Kimmo
2015
Tuotantotalouden koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201505081272

Tiivistelmä
Kaikkialla tapahtuva digitalisaatio ja sen yksi tämän hetken puhutuimmista ilmiöistä, niin kutsuttu asioiden internet eli IoT, jota kutsutaan myös usein käsitteillä teollinen internet, kaiken internet tai M2M, tulee todennäköisesti muuttamaan useiden eri toimialojen toimintalogiikkaa radikaalisti tai jopa disruptiivisesti. Tällä muutoksella saattaa olla vaikutusta niin yrityksen liiketoimintamalleihin, arvoketjuihin kuin koko liiketoiminnan ekosysteemiinkin. IoT:n keskeisenä toimijana on teleoperaattori, jonka rakentamaan tietoliikenneinfrastruktuuriin suurin osa älykkäiden objektien tietoliikenteestä perustuu. Teleoperaattorin rooliksi saattaa kuitenkin jäädä vain tietoliikenneyhteyden tarjoaminen, mikä tutkimusten mukaan ei ole pitkällä aikavälillä kannattavaa; täten teleoperaattorin olisi levittäydyttävä syntyvissä arvoketjuissa. Tutkimuksen tavoitteena oli tarjota teleoperaattorille IoT-liiketoimintaan levittäytymiseen malli ja toimintaohjeistus, koska aikaisemmat tutkimukset eivät tätä ole kattavasti tutkineet.
IoT:n aiheuttaman muutoksen hahmottamiseksi tutkimuksen alussa luotiin käsitys disruptiivisesta innovaatiosta, tutkittiin disruptiivisen epäjatkuvuuskohdan ylittämiseen vaikuttavia tekijöitä ja annettiin toimintaohjeita siitä, kuinka nykyisin menestynyt yritys voi itse luoda disruptiivisen epäjatkuvuuskohdan. Tärkeimmäksi toimintaohjeeksi nousi erillisen, disruptiivisista innovaatioista vastuussa olevan liiketoimintayksikön perustaminen. Tutkimuksessa havaittiin, että teleoperaattorit ovat myös noudattaneet löydettyä toimintaohjetta IoT:n suhteen. Disruptiivisen innovaation jälkeen syvennyttiin liiketoimintamalleihin, arvoketjuihin ja liiketoiminnan ekosysteemin käsitteisiin, jotka liittyvät käsitteinä keskeisesti teleoperaattorin IoT-liiketoimintaan. Tämän jälkeen luotiin kattava katsaus IoT:hen ja siihen liittyviin muihin käsitteisiin sekä niiden aiheuttamaan muutokseen. Näiden jälkeen tutkittiin IoT:n asemaa teleoperaattoritoimialalla. Teoriaosuuksien jälkeen selvitettiin teleoperaattoreiden IoT-liiketoimintaa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa tutkien syntyneitä liiketoimintamalleja, arvoketjuja sekä ekosysteemejä. Näiden pohjalta luotiin teleoperaattorille levittäytymisen malli, jota testattiin yrityshaastatteluilla.
Yrityshaastattelujen ja tutkimuksessa selvästi edistyneimpien teleoperaattoreiden toimien perusteella tutkimus ohjeisti levittäytymisen palvelun mahdollistajan, integraattorin ja/tai palveluntarjoajan rooliin. Teleoperaattorin ei ole kuitenkaan realistista ottaa kokonaisvaltaista roolia näissä, vaan tutkimus suositteli valikoituja toimenpiteitä suoritettavaksi. Yksi keskeisin toimenpide oli kehitys- ja sovellusalustan luominen, koska kyseinen alusta toimii tyypillisesti teleoperaattorin IoT-tarjoaman pohjana. Tämän avulla teleoperaattorin olisi mahdollista myös levittäytyä vaivattomammin muihin rooleihin.